"Soittaminen on palveluammatti"

Lasse Santakangas syntyi 26.8.1927 Muolaan pitäjässä Ala-Hotakan kylässä. Koti oli maalaistalo, jonka pellot olivat Muolaajärven rannalla. Lassen työnteko alkoi paimenena, sillä kilometrin päässä rannasta alkoivat suuret metsät, jossa oli neljän, viiden talon lehmät metsälaitumella. Illan tullen ne haettiin pihaan maantietä pitkin, ja lehmät oppivat kulkemaan tien oikeaa reunaa jonossa. Santakankaan kymmenpäisen karjan suurimmalla lehmällä Lasse ratsasti ja uivaa lehmää pystyi ohjaamaan suurista sarvista kuin moottorivenettä konsanaan. Lassen isä ja äiti kalastelivat paljon Muolaajärvellä, ja Suursaaressa oli aina paljon marjoja.

Santakankaan sarkojen päähän rakennetussa maamiesseurantalossa Lasse sai kipinän musiikkiin. Viiden vuoden ikäisenä hän kuunteli hartaasti iltamien laulut, ja seuraavana päivänä hän veteli kaulauslautaa ja -karttua edestakaisin kuin viulua ikään ja lauloi ulkoa kuulemansa laulut.

Talvisodan aikana Santakankaatkin joutuivat evakkoon. Evakossa aluksi lehmät joutuivat olemaan toisen talon navetassa ja itse he asuivat toisessa talossa. Välillä asemasodan aikaan Santakankaat kävivät monien muiden evakkojen tavoin Karjalassa asumassa. Siellä Lasse kävi rippikoulunkin.

Kesällä -44 tuli sitten lopullinen lähtö. Santakankaat joutuivat ensin Loimaalle, sitten Vampulaan pariksi vuodelsi, kunnes lopulta saivat siirtolaistilan Someron Pitkäjärveltä.

Somerolla soittaja sitten kihlautui paikallisen tytön kanssa. Vaimon kotona oli sairalloinen isäntä, vaimon veli oli kaatunut sodassa ja nuorempi poika oli vasta seitsemän vuoden ikäinen. "Silloin täytyi kotivävyn ehtiä vähän ennemmin töihin kuin muut." Lasse on nyt ollut leskenä seitsemäntoista vuotta. Avioparille syntyi kaksi poikaa, Kari ja Veli sekä yksi tyttö, Lassen yhtyeen nykyinen laulusolisti Kaija.

"Työntekoa se oli siihen aikaan, ja kovaa. Olen aina pitänyt, että maa on se, mistä leipä tulee! Soittaminen on harrastus, sivutoimi, mutta kyllä ne ovat olleet yhtä rakkaita."

Lasse aloitteli hanurinsoiton vanhemman siskon miehen kolmirivisellä. Kankaanpään Sulo opetti alkeet, mutta itseoppineena soittajana Lasse pitää itseään. "Rytmi on veressä meidän suvulla. Kaikki lapsetkin ovat musikaalisia."

Muolaassa Lasse kävi viitisen vuotta sitten. "Kotitalon rakennukset ovat säilyneet, mutta ränsistyneet. Muolaajärven vedenpintaa on laskettu. Muolaan pitäjässä oleva Äyräpään järvi on Euroopan linturikkain järvi. Siellä kävi paljon metsästäjiä vieraista maistakin. "

Entisajan keikkamatkat

"Helluntaina -45 oli ensimmäinen keikka. Nyt tuli tänä keväänä 52 keikkavuotta täyteen. Ensimmäisillä keikoilla käytiin polkupyörillä. Veli lauloi sekä soitti kitaraa ja viulua. Minä soitin hanuria. Silloin ihmiset olivat kiitollisia vähästäkin."

"Eräänkin kerran kun menimme Kalevi-veljeni kanssa keikalle polkupyörillä, niin tie, nykyinen Muolaantie, oli hirveän kurainen. Siinä oli tietyöt käynnissä ja ojista oli nostettu savea tielle. Kalevilla oli viulu ohjaustangossa kiinni ja minulla hanuri repussa. Siinä sitten yritettiin mennä eteenpäin. Tie oli niin liejuinen, että jouduimme taluttamaan pyöriä ojassa ja itse kulkemaan pellon puolella. Kyllä me olimme savisia, kun päästiin perille Ollilan työväentalolle. Mutta soitot tuli soitettua!"

"Sitten soitettiin Kankaanpään Sulon kanssa kaksistaan, kahdella hanurilla. Sen aikaiset hanurit soivat kovemmin kuin nykyiset, mutta kun Sulo oli melkoinen mekaanikko, niin hän teki vahvistimet. Ensimmäiset olivat vain 25 wattisia, mutta auttoivat kovasti. Niitä kuletettiin hevosen rattailla kesäisin. Talvisin mentiin hevosilla rekipelillä kovillakin pakkasilla. Matkaa saattoi olla 20 kilometriäkin, mutta into oli kova päästä soittamaan. Välillä juostiin reen perässä, ettei olisi palelluttu. Kyllä se oli kylmää leikkiä."

"Kyllä se oli ihan mukavaa aikaa. Siihen aikaan oli kääntökauluspaidat. Kun soitettiin kaksipäiväisiä häitä, niin soitettiin ensin aamuneljään, sitten nukuttiin ja kahdentoista maissa päivällä käännettiin kaulus toisin päin ja soitettiin taas."

"Soittaminen on palveluammatti"

"Ennen vanhaan varsinkin vanhemmat ihmiset pitivät soittamista syntinä, niin isona ettei pääse taivaaseen. No, sen näkee sitten. Minusta soittaminen ei ole synti, vaan se pitää muutkin kasassa!" Yli 52 keikkavuoden kokemuksella ja näkemyksellä Lasse voi sanoa näin. Hän on nähnyt sotien jälkeisen puutteen, jälleenrakennuksen kovat työvuodet, 50-luvun loppupuolen vilkkaimmat tanssivuodet, jolloin "mentiin eikä meinattu", 60-luvun alun tangobuumin, maaltamuuton ja tanssilavojen laman, sekä viime vuosina tapahtuneen tanssilavojen ja tanssitaidon elpymisen.

"Soittaminen kasvattaa luonnetta. Soittajan on tultava toimeen ihmisten kanssa, eikä hän saa olla ylimielinen. Soittajan ammatti on palveluammatti. Siinä on oltava ajan hermolla. Eri tanssit ovat suosiossa eri aikoihin. Humppakuume oli kova, foksit ovat paljon toivottuja ja tuntuu siltä, että tango tulee taas. Kyllä minä luulen, että reilua tanssimusiikkia tarvitaan aina."

"Kahdeksan vuotta tuli keikkailtua Unton kanssa"


"Lahden kartanon maista lohkaistiin Monosille tila. Ei me tunnettu Unton kanssa toisiamme Muolaassa, vaikka asuttiin suhteellisen liki, sillä oltiin niin nuoria. Meidän koti oli Muolaassa Ala-Hotakan kylässä ja Unton koti Oinaalan kylässä. Muolaajärven toiselta puolelta oli kotoisin harmonikkamestari Onni Laihanen."

"Monoset tulivat Urjalan kautta Somerolle. Kun soittelin keikkoja, niin aina oli pula hyvistä soittajista. Minulle kerrottiin, että olisi hyvä kitaransoittaja yhtyeeseen, eräs Monosen Unto. Niinpä menin häntä tapaamaan, ja kun Unto soitteli vähän aikaa, niin heti tajusin mistä on kysymys. Pari vuotta soiteltiin siten, että yhtye oli minun nimissäni. Mutta kun Unton sävellykset alkoivat tulla tunnetuiksi, niin Unto ehdotti että hänen nimissään yhtye saisi entistä enemmän keikkoja." Niinpä Lasse soitti Unto Monosen yhtyeessä, kunnes Unto muutti Helsinkiin. Koska Lassella oli henkilöauto, niin hän oli tavallaan maestron oikea käsi.

"Siihen aikaan kun mentiin keikoille henkilöautolla, niin auto tuli täyteen tavaraa. Läskibasso oli katolla ja peräkontti täynnä tavaraa. Jopa soittajat joutuivat pitämään sylissään soittimia ja muuta tavaraa. Kun keikkapaikalle päästiin, niin melkein aina Unto otti oman vahvistimen ja kitaran. Me toiset ei ennätetty paljoa purkaa autoa, kun jo kuului lavalta Unton soittamana "Tico-Tico"."

"Kaverina Unto oli mukava. Hän oli myös arvonsa tunteva. Unto oli kova nauramaan ja spesialisti kertomaan vitsejä, samoin kuin Romun Matti. Ne jutut oli usein sellaisia kaksipiippuisia. Ei sitä vaihtaisi pois niitä aikoja ja muistoja. Vieläkin saadaan kasaan samoista pojista (Matti Romu, Pekka Kurkikangas jne.) yhtye ... paitsi Unto puuttuu..."

"Unto oli ilmiömäinen säveltäjä!"

"Untoa ei maanviljelysasiat kiinnostaneet. Monosilla oli hevonen ja muutama lehmä. Kun Unto joutui äestämään peltoa, niin hän toisella kädellä ohjasti hevosta ja toisessa kädessä oli lainakirja, jota hän luki. Tietokirjallisuutta Unto luki myös paljon."

"Unton isä kaatui talvisodassa Unton ollessa 9-vuotias, mutta Unto ei valittanut kohtaloaan. Unton äiti Helena tykkäsi musiikista ja oli aina naurussa suin, sillä Monoset olivat ihmisläheisiä. Useasti tullessamme keikoilta Unton äiti odotti meitä lämpimien piirakoiden kanssa."

"Musiikki oli verissä Untolla. Aina kun meni hänen luonaan käymään, niin kitara soi. Unto oli sukkela. Usein ei mennyt kuin 10-15 minuuttia, niin uusi sävellys oli valmiina sointumerkkeineen paperilla. Kyllä hän oli ilmiömäinen säveltäjä!"

"Toivo Kärki oli Fazerilla iso pomo. Erään kerran mentiin Unton kanssa viemään hänen sävellyksiään Kärjelle. Sihteeri sanoi, ettei Kärki ole paikalla. Unto löi nyrkillä tiskiin ja sanoi: "Mie oon Monosen Unto Somerolta, ja miulla on asiaa Kärjelle!" Silloin löytyi Kärkikin ja asiat tulivat hoidettua."

"Eräällä kerralla piti viedä Unton sävellyksiä Jaakko Salolle. Salon pyydettyä nuotteja Unto joutuikin toteamaan, että nuotit jäivät Somerolle. Olin soitellut niitä sävellyksiä, ja niinpä pyysin Jaakko Saloa pianon ääreen, kyllä se siitä järjestyy. Hyräilin kappaletta aina pienen matkan ja Salo soitti tämän aina pianolla perässä sekä merkkasi nuotit paperille. Sitten kun nämä kolme sävellystä oli käyty läpi alku- ja välisoittoineen, Jaakko soitti ne kokonaisuudessaan ja kysyi Untolta, oliko ne näin. Unto vastasi: "kyllä on." Jaakko Salon työskentelyä seuratessa ajattelin, että kyllä se ammattimieheltä käy työ. Meillä oli varattu kolmeksi päiväksi huoneet Vanhassa Maestrossa. Tyttäreni Kaija kävi samalla reissulla Kärjen luona koelaulussa. Kärki laulatti Kaijaa ja kehui puhdasääniseksi. Hänen kehotuksestaan Kaija otti laulutunteja Eero Väreeltä sekä myöskin Turussa musiikkiopistossa ollessaan."

"Sellaista se oli elämä"

"Kyllä nyt olisi hyvä, jos aikoinaan olisi pitänyt päiväkirjaa, missä ja milloin ja kenen kanssa keikkailtiin. Ne olisivat nyt arvokkaita tietoja. Vuosien myötä solistit ja osa soittajistakin vaihtui. Jotkut olivat mukana vain keikan tai pari. Sitten muistaakseni Unto laittoi ilmoituksen lehteen laulusolistista ja Hilkka Suomisesta tuli uusi solisti. Kyllä mielestäni Unto rakasti ja kunnioitti vaimoaan. Kävi vaan niin, että Unto alkoi keikoilla tauon aikana ottaa viinaa. Untolla oli omat hankaluudet, mutta ei hän ollut jatkuvasti juovuksissa."

"Kun Tampereella esitettiin näytelmää "Tangokuningas", niin kävin neljä kertaa sen katsomassa. "Vesi juoksi silmistä joka kerta. Sellaista se oli elämä. Kun Unto asui tuossa viiden kilometrin päässä, niin hän usein pyöräili meille, saattoipa olla viikonkin soitellen kitaraa ja sävellellen, sekä naukkailikin vähän."

"Taksi!"

"Erään kerran olimme pellolla töissä. Tytöt olivat lukon takana kotona. Unto oli tullut juovuksissa taksilla. Unto oli alkanut ammuskella pihakeinusta ympäri pihaa, jotta piha oli sauhun peitossa. Hänellä kun saattoi olla kaksi tai kolmekin pistoolia taskussaaan tai laukussaan. Viimein hän oli nukahtanut. Kun tulin peltotöistä, niin pujotin käteni Unton povitaskuun, vedin pistoolin pois sieltä ja heitin kauas puutarhaan. Herättelin Unton ja kysyin, että "miksi sinä tällälailla menettelit?". Unto itkien sanoi: "kuinka pitää ihmisen olla surkea." Seuraavana päivänä hän ei muistanut tapahtumasta mitään. Hain pistoolin heinikosta ja annoin Untolle. Ei hän kuitenkaan ollut paha kenellekään. Unto ei ollut ilkeäluontoinen eikä väkivaltainen. Hän oli herkkäluonteinen ihminen."

"Kerran olimme 60-luvulla soittamassa kesähäissä (Höynälässä päin). Olimme palaamassa keikalta yöllä neljän-viiden aikaan, kun vastaan ajoi helsinkiläinen taksi. Sanoin: "Mahtasko olla Unton taksi?" Kun tultiin kotiin, niin Untolla oli kitarat ja laukut Kylämäen pihalla! Siinä sitten aamuyö meni jutellessa ja nauraessa. Se taksilla ajo oli Untolle verissä."

Perjantai 28.6.1968

"Kyllä se oli vahinko. Unto soitti minulle Kylämäelle ja pyysi tulemaan juttusille. Hän ehdotti, että alettas soittaa yhdessä kuin ennenkin. Sanoin, että joudun lähtemään vasta puolen tunnin kuluttua lypsettyäni ensin lehmät. Varttitunnin kuluttua soitettiin, ettei tarvitse tulla; Untolle sattui vahinko. Siitä päätellen se oli vahingonlaukaus. On se niin tuurin päällä ihmisen elämä!"

Keikoilla Hämeessä, Varsinais-Suomessa

Lassen keikat ovat vuosien varrella ulottuneet Tampereelle, Turkuun, Helsinkiin, Lohjalle sekä lähiympäristöön. Hänen yhtyeensä on säestänyt vuosien varrella mm. Veikko Tuomea, Reijo Taipaletta, Esko Rahkosta, molempia Malmsteneita, Erkki Junkkarista, Arttu Suuntalaa, Unto Satorantaa ja useaa muuta keikkalaulajaa. Taannoin oli Teeriharjulla solistina Reijo Kallio, joka oli kysynyt Kaijalta: "Kuka tuo vanha hanuristi on?" Kaijan kerrotua, että isäpappahan se siinä soittelee, oli Kallio sanonut: "Onpa kovamuistinen mies!" Joillakin solisteilla on mukanaan nuottikansiot tilapäissäestäjille, mutta ei läheskään kaikilla. Usein ei soittajat tienneet keikalle mennessään, kuka on järjestäjien tilaama laulaja. Siinä on ollut kova työ soittajilla olla kunkin solistin vaatimassa sävellajissa.

Viime vuosina solistina on ollut Lassen tytär Kaija. Kaija on laulanut kuusivuotiaasta saakka, eli ennenkuin osasi lukeakaan. Kaija oli seitsenvuotiaana mukana jo Härkätie-ohjelmassa radiossa, ja kun Liemolan Lasse piti suuret iskelmälaulukilpailut, niin Kaija voitti ne. 80-luvun alussa hän opiskeli musiikkiopistossa, ja musiikin parissa työskentelee hänen poikansa Tero, ja pojanpoika Markus.

"Mitä musiikki merkitsee tänä päivänä?"

"Puolet elämästä!" Tanssi-, syntymäpäivä- ja muiden keikkojen lisäksi Lasse säestää 5-miehistä kuoroa, jonka ohjelmistoon kuuluu muun muassa "Veteraanin iltahuuto". Unton ja Lassen elämää ajatellessa muistuu laulusta säe: "Ylväänä Karjalan heimo tuskansa kantanut on..."

"Harmonikansoitto on tänä päivänä Suomessa korkealla tasolla. Kun kuuntelen, niin usein tekee mieli laittaa oma hanuri sängyn alle yön ajaksi häppeemään", naureskellen Lasse kertoo. "Liikasen Eki kysyi kerran, kuinka sinä pystyt noin lyhyillä ja paksuilla sormilla soittamaan. Sanoin, ettei tanssimusiikin tarvitse ole hirveän koristeellista. Rytmi siinä on tärkeintä! Ennen raskaissa maatöissä sormet kangistuvat niin, että sai verrytellä tunninkn ennenkuin soitto sujui. Mutta kyllä hanuri on ollut minulle ainoa oikea soitin."

Jos ei Unton arvostus ollut kummoinen 50-luvulla, niin pieniä harmeja oli Lassellakin. Kun hän soitteli kesähuvilallaan, niin niemen takaa kuului erään ranta-asukkaan huuto: "Hiljaa, saatana!" Lasse keräsi ranta-asukkaiden nimiä yli neljäkymmentä listaan, jotka sanoivat: "Soita pois vaan, Lasse!"

Päivä on kulunut keskustellessa, eikä ole mietitty sitä, jos olisi käynyt niin tai jos ... Mieleen on jäänyt Lassen lakoninen kommentti: "Nyt Unto tietäs mitä hän on!"

Lasse Santakangasta haastatteli Somerolla Esko Rönkkö 14.7.1997,

jolloin oli kulunut päivälleen 25 vuotta Olavi Virran kuolemasta.



   Takaisin Eskon Puumerkki-sivulle