Satumainen juttu

Hätkähdyttävä juttu on tuo "Satumaa". Katselin sitä, ja kuinka pääteema oikeastaan rakentuu yhden tahdin mittaisesta aiheesta. Aloin sitä miettiä —, ja olin pudota tuolilta, tai runoilijansanoin "luin rivin ja luin kaks ja vereni tunsin kuumemmaks" . Monosen kerrotaan saaneen idean Satumaan sanoihin rantasaunaa lämmittäessään. Varmasti hänellä on ollut silloin kaukokaipuu-fiilis, mutta ihmisellä taitaa alitajunta ja mieli toimia taustalla. "Satumaa" on myös todella mainio luonnonkuvaus:
alkaa meren aaltojen keinuntana ja päättyy 1. säkeessä tukevasti maalle = c.

Ja entä jatko? Jos katselemme rannalla aaltojen saapumista rantaan, otamme siitä läpileikkauskuvion, niin päädymme Satumaan 2. säkeeseen "missä onnen kaukorantaan laine liplattaa." Aallot, laineet, maa ja ranta ovat Satumaassa hyvin kuvattu.


En väitä, että Mononen otti tietoisesti idean sanoitukseensa näin, vaan mielestäni kyseessä on todella hyvin toiminut taiteilijan ja luonnontarkkailijan vaisto. Kukaties Satumaan eräänä suosion syynä onkin se, että se on kuulijoista (heidän sitä tietämättä) niin todentuntuinen, luonteva, luonnollinen.

Katsotaanpa vielä Satumaan ensimmäistä introa, silloin 1955 levytettyä. Siinä voimme nähdä aaltojen vyöryvän kovemmin ja kovemmin, kunnes ne saapuvat rannalle.

Mononen ei käyttänyt poikkeuksellisia rytmikuvioita, sointuja eikä intervallejakaan. Niinpä hänen teostensa kiehtovuus tulee muualta: melodisista kuvioista, sekä sävelen ja sanoituksen ykseydestä.

© Esko Rönkkö 2001 (31.7.2001)

Alkuun

   Takaisin Eskon Puumerkki-sivulle